Baleaarien saariryhmään kuuluu kolme saarta ja
niistä kuuluisin on Mallorca. Tämä saariryhmä lasketaan Traveler century
clubissa omaksi maakseen.
Kävimme Mallorcalla 2010 keväällä ja reissun
kohokohtia olivat Palman kaupunkiin tutustuminen, tippukiviluolat sekä
Mallorca - Real Madrid jalkapallo-ottelu, missä Christiano Ronaldo tykitty
hattutempun.
Hotellimme Alcudiassa
Hotellimme olimme pääosin tyytyväisiä. Yhtenä päivänä tuli vettä kuin aisaa,
itse asiassa Mallorcan kaikkien aikojen sade-ennätys ja se aiheutti
erilaisia ongelmia sekä liikenteessä että hotellissamme.
Huoneemme taka-alalla
Isoin allas
Aikuisten allas
Hotelli iltavalaistuksessa
Minigolf
Urheilukenttä
Pihakin muuttui uima-altaaksi
Allas iltavalaistuksessa
Sisäpiha
Lasten allas rekvisiittoineen
Aktiviteetteja
Hotellilla järjestettiin mm poniratsastusta ja
t-paidan maalaamista. Kävimme myös tutustumassa Alcudian vanhaan kaupunkiin
sekä tietenkin rantaan, vaikka uima-altaalla lapset paremmin viihtyivät.
Pihan palmuissa kiipeämässä
Poniratsastusta
Toinen poni
Rannalla
Satamassa
Illallisella
Aamu-usva merellä
Vanhan kaupunkin torni
Vanha kaupunki
x
Palman kaupunki
Palman kaupunki oli todella upea. Siellä oli vanhan
kaupungin upeiden rakennusten lisäksi paljon elävää taidetta ja lapsilla
olikin hauskaa seurata erilaisten henkilöiden esiintymistä ja taidetta.
Eveliina ja Dracula
Kirkko
Palman keskustassa
Taiteilija työssään
Elävää taidetta
Kohti vanhaa kaupunkia
Tippukiviluolat
Mallorcalla on useita tippukiviluolia, jotka
kuuluvat Euroopan suurimpiin. Kävimme tutustumassa Mallorcan suurimpiin
luoliin, missä oli jopa järviä luolien varrella.
Kohti luolia
Näkymiä
Matkalla alas tippukiviluoliin
Näkymiä
Näkymiä
Näkymiä
Mallorca - Real Madrid
Käsittämätön tuuri kävi, että juuri kun
vierailimme Mallorcalla, pelasi siellä Real Madrid. Kun vielä pelissä
Mallorca meni aluksi johtoon ja sen jälkeen Ronaldon hattutempulla ja
Higuainin maalilla Real Madrid voitti 4-1, niin ilta oli täydellinen.